Onko niin, että pitää olla tahallista draamaa, käyttää aineita, aiheuttaa eripuraa ja sahata omaa oksaa, ennen kuin on mistä kirjoittaa?

Tästä hiljaisuudesta korvien välissä pitänee päätellä, että olen onnellinen.

Naapurin täti on lähdössä -
taivaaseen.
Aurinko paistaa osasto viitosen sälekaihtimien raoista,
hymyilemme kyynelien läpi,
Jumalan kämmenellä on hyvä olla.
Tapaan taivaassa kaikki poismenneet rakkaat - hän uskoo.
Hän uskoo.
Minä ajattelen, että menen sitten joskus tähtisumuun, että kaikki on tässä.
Miksi kaikki ateistit aina kuvittelevat että uskovaiset pelkäävät kuolemaa, Jumalan tuomiota?
Ja miksi kaikki uskovat luulevat, että ateistit pelkäävät kuolemaa, sitä että loppu tulee, lopullisesti?
Eivätkö ne tajua, että toistensa taivaassa he näkevät oman helvettinsä?

Kirjoitan, siis…

Bloggaan, haluan siis kuolemattomaksi.

Vaikka tätä ei kukaan lukisi, Facebookin yksityisyys-uutisten myötä kaikki tietävät, että mitä kerran laitat nettiin, sitä et sieltä pois saa.

Kiitos ikuisesta elämästä, hakukoneiden välimuisti!